Heippa!

Meidän tonttujen yksi suurimmista vahvuuksista on ongelmanratkaisu, vaikkakaan aina ongelmat eivät ratkea ensimmäisellä yrittämällä. Siitä ei pidä kuitenkaan lannistua, jos jokin asia ei toimikaan, niin kuin oli alun perin ajatellut. Yksi hienoin asia tonttuna olemisessa on se, että emme ole koskaan yksin ongelmiemme kanssa, vaan aina saa muilta tontuilta apua, jos sitä tarvitsee.

Olin eilen tarkkailutehtävissä ja tein mullistavan havainnon. Samoin kuin me tontut saamme apua toisiltamme, niin saavat myös ihmiset… jos suinkin vain osaa pyytää apua ja ottaa sitä vastaan. Kilttinä olemisen tärkeimpiin sääntöihin kuuluu auttaa toisia. Ja tiesitkö, että kun autat toisia, kerrytät itsellesi kaksi kiltteyspistettä yhdellä iskulla! Auttamisesta tulee yksi piste, ja kun autat, näytät hyvää esimerkkiä muille ja siitä tulee toinen piste. Välillä minua meinaa aivan naurattaa, kuinka helpoksi kilttinä oleminen on tehty.

Tämän kuun Santa’s Elf Club -videossa korkea kynnys aiheuttaa tontuille päänvaivaa. Vuorotellen he kaatuvat mukkelis makkelis ja Ferdie kohtaa toistaiseksi haastavimman ongelmansa. Auttaako Joulupukin antama vihje lopulta ratkaisemaan ongelman? Kurkkaa uusin video ja katso, mitä Ferdie tällä kertaa keksii!

 

 

Vanilja-tonttu

 

Psst! Enää 266 päivää jouluun!