Hei ja hyvää uutta vuotta!

Se on uusi vuosi ja uudet kujeet. Tontut ovat jo palanneet pienimuotoisen loman jäljiltä takaisin askareidensa pariin. Osa on palannut tonttukoulun penkille, kun taas osa on ottamassa selvää, ovatko lapset kiltisti heti vuoden alusta saakka. Minä puolestani olen täällä Napapiirillä auttamassa Joulupukkia. Miten teillä on lähtenyt vuosi käyntiin?

Osa tontuista kerkesi loppuvuodesta ihmettelemään ja hieman jopa jännittämäänkin sitä, että milloin me saamme lunta tänne Napapiirille. Itse en hätääntynyt lumen puutteesta, koska viime keväänäkin saimme sormet ristissä toivoa, että lumet kerkeäisivät sulaa pois ennen keskikesää. Ajattelin, että jos tänä talvena lunta on kuukauden vähemmän, niin siltikin meillä on runsaasti aikaa nauttia lumesta.

Näin tammikuussa lunta riittää ja voi jo huomata, kuinka päivät alkavat hiljalleen pitenemään täällä Napapiirillä. Päivänvaloa riittää jo hieman kauemmin ja pian aurinkokin jälleen näyttäytyy meille! Mikään ei ole mukavampaa kuin nauttia tonttukavereiden kanssa kirpakoista pakkassäistä ulkona. Uusimmalta Santa’s Elf Club videolta voitte nähdä, mitä tällainen kylmä pakkasilma voi tehdä mehulle. Videolla Ferdie-tonttu lähtee auttamaan tonttuystäviään hädässä ja matka osoittautuu yllättävän vaiherikkaaksi jälleen kerran.

 

 

Vanilja-tonttu

 

Pssst! Enää 350 päivää jouluun.