Hei vain!

Tiedättekö, mikä on Joulun paras tuoksu minun mielestäni? Joulukuusen tuoksu! Se jos jokin on merkki siitä, että Joulu on aivan nurkan takana. Joko teiltä löytyy joulukuusi kotoa?

Minun yksi tärkeimmistä tonttutehtävistä on joulukuusen koristelu. Mielestäni minulla on aika hyvä silmä sille, miten kuusia tulisi koristella. Olen nähnyt tarkkailuretkilläni, että ihmiset tykkäävät koristella kuusiaan myös syötävillä asioilla, kuten piparkakuilla, karkkitangoilla ja milloin milläkin. Päätin testata tätä maukasta koristeluideaa itsekin erääseen kuuseen täällä Napapiirillä. Otin ison kulhollisen erilaisia kauniita herkkuja koristelemattoman kuusen juuren ja istahdin alas visioimaan, kuinka tämän kyseisen kuusen koristelisin. Mittailin kuusta silmilläni ja mietin mihin kohtaan tulisi pipareita ja mihin kohtaan karkkitankoja. Voin kertoa, että suunnitteluvaihe kesti pidemmän tovin. Kun olin vihdoin valmis suunnitelmani kanssa ja olin valmis toteuttamaan sen, huomasin että olin ajatuksissani syönyt kaikki koristeet. Onko kenellekään muulle käynyt näin?

Taitaa olla parempi, että minä tällainen sokerihiiri pitäydyn niissä kuusenkoristeissa, joita ei voi vahingossakaan syödä. Todisteeksi siitä, että olen melko etevä kuusenkoristelija, meillä on piha täynnä kauniita pihakuusia, joista muutaman olen minäkin koristellut. Jos ette usko, niin uusimmalla Santa’s Elf Club -videolla näitä kyseisiä pihakuusia on nähtävissä. Samaiselta videolta voitte myös nähdä, että minä en suinkaan ole ainoa tonttu, jolla välillä käy hassusti omien projektieni kanssa…

Vanilja tonttu